Le Chant du Glacier
Kuvausmatka Jäämerelle DILLINGin seurassa
Maaliskuussa 2025 Norjalle kuuluvaan Huippuvuorten saaristoon, Pohjoiselle jäämerelle, suuntasi kuvausryhmä, joka alkoi kuvata siellä dokumenttielokuvaa Le Chant du Glacier – Jäätikön laulu.
Kuvausmatkan ajan retkikunnan jäsenet – ohjaaja Chloé, kuvaaja Erwan ja glasiologi Ugo – pukeutuivat DILLINGin vaatteisiin. Työryhmä kertoo meille nyt avoimesti projektin ja elokuvan tarkoituksesta ja matkakokemuksistaan sekä siitä, mikä merkitys villavaatteilla on äärimmäisissä pakkaslukemissa.
Jäätikön laulu
"Matkustimme maaliskuussa Huippuvuorille aloittaaksemme Le Chant du Glacier -dokumentin ["Jäätikön laulu"] kuvaamisen. Ryhmä oli kolmihenkinen: ohjaaja Chloé, kuvaaja Erwan ja glasiologi Ugo. Seurasimme projektia nimeltä Glacier Lamentation, jossa kuunnellaan jäätiköitä ja muunnetaan niiden ääntä musiikiksi.
Emme kuvanneet maisemia perinteiseen tapaan. Olimme siellä kuuntelemassa sellaista, mitä ei normaalisti kuule: itse jäätikköä."
Jään kuuntelua tilastojen sijaan
“Glacier Lamentation tuo yhteen muusikoita, taiteilijoita ja tutkijoita. Projekti ei lähde liikkeelle kaavakuvien ja tilastojen tutkimisesta vaan äänestä.
Mikrofoneja sijoitetaan suoraan jäälle, jäätikköluolien sisälle ja jäätikköä ympäröivälle alueelle. Jään, ilman ja kallion läpi kulkevat värähtelyt tallennetaan, minkä jälkeen ne muunnetaan ainutlaatuisten improvisaatiosävellysten materiaaliksi. Tiivis yhteistyö tutkijoiden kanssa on yksi projektin kantavista ajatuksista. Tavallaan kyse on datan muuntamisesta äänenä ja tunteena aistittavaan muotoon eikä pelkällä järjellä käsiteltäväksi tiedoksi.
Ilmastonmuutoksesta viestitään usein käyrien, mallinnusten ja ennusteiden avulla. Ne ovat välttämättömiä, mutta moni tuntee olonsa turraksi niitä katsellessaan. Ihminen ei ole pelkästään rationaalinen olento; reagoimme tunteisiin, aistimuksiin ja muihin vaikeasti sanoitettaviin asioihin. Toivomme herättävämme musiikin avulla ihmisissä jopa ristiriitaisia tunteita – mukana on kauneutta ja raivoa, outoutta ja lempeyttä, surua ja hiljaista iloa. Tunteiden kirjo voi herättää huomiota, joka voisi jopa johtaa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.
Kaikki tämä tehtiin paikassa, jossa ilmastonmuutos on hyvin kouriintuntuvaa: Huippuvuorilla.”
Huippuvuoret: kauniita, paljaita, hauraita
Huippuvuoret on pieni Norjalle kuuluva saaristo, joka sijaitsee arktisella alueella Manner-Euroopan ja pohjoisnavan välissä. Siellä ei ole metsiä, ainoastaan paljaita vuoria, jäätiköitä ja merijäätä. Kylät ovat pieniä ja keskellä ei mitään. Talvella aurinko paistaa matalalta eikä nouse kaamosaikana viikkoihin lainkaan. Päivät vajoavat syvänsiniseen hämärään.
Tapaamamme tutkijat pitävät Huippuvuoria yhtenä ilmaston lämpenemisen "etulinjana": noin 60 % alueesta on jäätikön peitossa ja seutu lämpenee seitsemän kertaa maailmanlaajuista keskiarvoa nopeammin. Ilmastokriisi on kirjoitettu jäähän suoraan.
Jäätikkö on mahtava ja hiljainen, mutta pinnan alla piilee jatkuva jännite. Myrskyt voivat nousta nopeastikin, näkyvyys voi kadota muutamassa minuutissa. Asutuskeskusten ulkopuolinen ympäristö on selvää jääkarhujen valtakuntaa. Muutos ja hauraus voivat kuulostaa paperilla abstrakteilta käsitteiltä, mutta ne lakkaavat olemasta abstrakteja sillä hetkellä kun jää tuntuu jalkojen alla ja on aika ryhtyä töihin."
Kun kylmyydestä tulee osa työtä
"20–30 pakkasastetta on muutakin kuin sääsovelluksen ilmoittama lukema: kylmyys on läsnä joka hetki. Se koettelee kehoa, hidastaa liikkeitä ja moninkertaistaa väsymyksen tunteet. Yksinkertaisetkin tehtävät – laukun avaaminen, objektiivin vaihtaminen, hihnan kiristäminen, kameran pienen painikkeen painaminen – vaativat yhtäkkiä enemmän aikaa ja keskittymistä.
Olimme pieni kuvausryhmä, joten kannoimme kamerat, objektiivit, äänilaitteet ja turvavarusteet mukanamme. Meitä oli vain kaksi huolehtimassa tekniikasta. Meidän piti pakata mukaan mahdollisimman vähän ja kevyesti, mutta silti selviytyä tuntikausia ulkona kylmässä. Näissä olosuhteissa kaikki voimistuu ja virhemarginaali on pieni: kuvan, äänen ja myös kehon suhteen.”
"Siellä ei pärjää kuin villavaatteissa"
"Ennen lähtöämme keskustelimme monen monituista kertaa yksinkertaisesta kysymyksestä: mitä puemme päälle töihin? Ugo on työskennellyt arktisella alueella vuosia ja hän tokaisi meille vain:
'Villaa, villaa ja vielä vähän villaa. Siellä ei pärjää kuin villavaatteissa.'
Otimme neuvosta vaarin ja pakkasimme mukaan DILLINGin villavaatteita.
Jäällä työskennellessä pukeutuminen ei ollut mikään sivuseikka vaan olennainen osa työtä. Ugo tiivisti asian yhteen selkeään lumituiskussa annettuun ohjeeseen:
'Älä koskaan laske hanskojasi maahan. Jos otat ne kädestä, katso että laitat ne varmaan paikkaan. Älä laske niitä minne sattuu. Jos kadotat hanskasi tässä tuulessa, menetät samalla kätesi.'
Se oli selkeä muistutus siitä, että jäätiköllä ei ole kyse pelkästä pukeutumisen mukavuudesta vaan työturvallisuudesta."
Kerrokset kulkevat mukana
"Kylmimpinä päivinä meillä oli yllä aina useita vaatekerroksia. Puimme ihoa vasten merinovillakerraston, eli pitkähihaisen paidan ja pitkät kalsarit, ja välikerroksena oli villafleeceä. Päälle lisäsimme lasketteluasun ja viimeiseksi moottorikelkkahaalarin, joita pidimme suurimman osan ulkona vietetystä ajasta.
Päähän vedimme merinovillaisen kypärämyssyn, sen päälle välillä vielä paksumman moottorikelkkakypärämyssyn ja viimeiseksi pipon. Tuubihuivi lämmitti kasvoja ja kaulaa tuulen yltyessä.
Jalkojen suhteen huomasimme tärkeän asian: yhdet hyvät villasukat toimivat paremmin kuin kahdet. Yhdet villasukat pitivät jalat lämpimänä mutta jättivät kenkään enemmän tilaa, minkä ansiosta veri pääsi kiertämään jalkaterissä. Jos jalat pääsevät kylmettymään se voi pilata kokonaisen työpäivän, ja näissä olosuhteissa kyse on hyvin äkkiä myös turvallisuudesta."
"Silloin villa on omaa laatuaan"
"Päivämme noudattivat aina tiettyä rytmiä. Välillä seisoimme lähes liikkumatta pimeässä jääluolassa, kuuntelimme jäätikköä ja nauhoitimme sitä. Seuraavaksi ajoimmekin moottorikelkoilla jäätyneen laakson halki tai tarvoimme tuulessa avoimen tasanteen poikki. Lisäsimme tai riisuimme vaatteita jatkuvasti sen mukaan, olimmeko paikoillamme vai liikkeellä ja olimmeko tuulen armoilla vai suojassa siltä.
Olitpa kuinka tarkkana tahansa, hiki tulee jossakin vaiheessa pysähtelyjen ja liikkumisten välissä. Välillä iho on nihkeä, vaikka sitä kuinka yrittää välttää. Silloin villa on omaa laatuaan: se lämmittää myös kosteana, toisin kuin keinokuidut, jotka kylmenevät vaarallisesti."
Yksi aluskerrasto riitti
"Teimme välillä 12 tunnin mittaisia päiviä, eikä pyykkikoneen saatavuudesta ollut koskaan varmuutta. Laukkumme olivat täynnä kuvaustarvikkeita, joten vaihtovaatteita ei mahtunut mukaan loputtomasti. Merinovillan luonnollisten ominaisuuksien ansiosta pystyimme käyttämään samaa kerrastoa putkeen päivien ajan ilman hajuhaittoja. Sillä on väliä, kun jokainen kilo on kannettava mukana.
Mukavuuden suhteen DILLINGin vaatteet tekivät juuri sen, mitä tekniseltä aluskerrastolta toivoisikin: ne eivät tuntuneet. Kullakin meistä oli yleensä noin kymmenen kiloa omia vaatteita ja turvavarusteita päällä – kuvauskaluston paino vielä siihen päälle – joten liikkuminen ei missään vaiheessa käynyt erityisen kevyesti tai elegantisti. Merinokerrasto ja villafleece eivät kuitenkaan koskaan tuntuneet millään tavalla rajoittavilta. Suurimman osan ajasta emme huomanneet niitä lainkaan. Ja kun ajatukset eivät askaroi vaatteissa, ne ovat vapaana miettimään töitä."
Samat kerrokset, eri olosuhteet
"Koto-Ranskassa ilmasto tuntuu verraten leudolta. Villavaatteet eivät silti jääneet muistoksi retkestä. Ne ovat edelleen säännöllisessä käytössä. Villafleecestä on tullut arjen suosikki. Merinovillakerrastot puetaan päälle talvi-illan kuvauksiin ja pitkiin ulkoilupäiviin. Arktisella alueella tarvittiin kuitenkin useita kerroksia ja täällä riittää usein yksi aluskerros kuorikerroksen alle. Lämpöä riittää tuntikausiksi eikä mikään rajoita liikkumista töiden aikana."
Yhteyksistä kertova elokuva
"Le Chant du Glacier kertoo yhteyksistä: tieteen ja taiteen, ihmisten ja ympäristön sekä tiedon ja tunteen välillä. Meille elokuvassa on kyse myös kerroksista: tieteellisestä datasta ja musiikillisesta improvisaatiosta, karuista maisemista ja intiimeistä äänistä, työn fyysisestä todellisuudesta ja emotionaalisesta vaikutuksesta yleisöönsä. Työskentely Huippuvuorilla osoitti meille, kuinka kerrokset tarvitsevat toisiaan, olipa kyse sitten välineistä ja mittauslaitteista tai ihoa vasten puetuista vaatteista.
Kun kylmyyttä vastaan ei tarvitse taistella jatkuvasti, keskittyminen voi suuntautua tärkeimpään: jäätikköön ja kuvattaviin ihmisiin. DILLINGin vaatteiden ansiosta meille jäi aikaa olla ulkona ja kuunnella."
2026: Paluu Jäämerelle DILLINGin seurassa
Kuvausryhmä palaa Huippuvuorille 1. helmikuuta 2026 jatkamaan kuvauksia. Olemme ylpeitä siitä, että retkikunta on jälleen päättänyt pakata mukaan DILLINGin villavaatteita.
Jatkamme arktisella alueella toimivan ryhmän ja projektin seuraamista.
Dokumenttielokuva Le Chant du Glacier ("Jäätikön laulu"), ohjaus Chloé Reymond, käsikirjoitus yhdessä Ugo Nannin kanssa.
Kuvaus: Erwan Le Cornec. Elokuvan ilmestymisvuosi on 2027.
Tutustu lisää
